Laskujen tulostaminen voi olla tarpeen esimerkiksi tilanteessa, jossa asiakkaalle tulee ojentaa paperinen lasku heti mukaan tai asikas tarvitsee laskukopion.
Muutama asia, jotka on hyvä muistaa ennen kuin laskuja alkaa tulostamaan:
Voit tulostaa vain lähetettyjä laskuja, et laskuluonnoksia.
Käytäthän laskua tulostaessa tietokonetta etkä mobiililaitetta, sillä kaikki merkit laskulla eivät välttämättä näy oikeanlaisina, jos laskun tulostaa mobiililaitteella.
Voit tulostaa vain yhden laskun kerralla eli Isoltasta ei ole mahdollista tulostaa massana esimerkiksi koko edelliskuun laskuja.
Mikäli haluat tulostaa jo asiakkaalle lähetetyn laskun, avaa lasku, jonka haluat tulostaa ja valitse oikeasta yläkulmasta Toiminnot > Tulosta tai Tallenna PDF.
Jos et vielä ole lähettänyt laskua!
Klikkaa ensin laskuluonnoksen yläreunassa näkyvää "Esikatsele ja laskuta".
Tämän jälkeen valitse laskutustavaksi "Lataa PDF" Lasku tallentuu laitteellesi.
Säästä aikaa!
Isoltan Tulostuspalvelusta voi olla sinulle suuri apu, mikäli tarkoituksenasi on lähettää asiakkaille paperisia laskuja.
Tulostuspalvelua käyttäessäsi säästät aikaa, sillä sinun ei esimerkiksi tarvitse käydä ostamassa postimerkkejä ja kirjekuoria, vaan tulostuspalvelu hoitaa laskun tulostamisen ja postittamisen puolestasi.
Tulostuspalvelun hinnan täältä (palvelu on tällä hetkellä käytössä ainoastaan Suomessa).


